Hallintolainkäyttölain tultua voimaan niiden asioiden osuus, joissa järjestetään suullinen käsittely hallinto-oikeuksissa, on selvästi kasvanut. Suullisen käsittelyn järjestämisvelvollisuutta arvioitaessa otetaan huomioon esimerkiksi asian laatu ja sen merkitys asianosaiselle sekä se, onko asiassa tarpeen selvittää tosiseikkoja kirjallisen selvityksen lisäksi suullisessa menettelyssä. Asianosaisen vaatimuksella on merkitystä tässä arvioinnissa, sillä asianosainen voi luopua oikeudestaan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklassa turvattuun asian suulliseen käsittelyyn.
Hallintolainkäyttölakia koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle vuonna 1995 (HE 217/1995 vp) ja laki tuli voimaan 1 päivänä joulukuuta1996.
Hallintolainkäyttölain säännökset eivät ole yhtä yksityiskohtaisia kuin oikeudenkäymiskaaren säännökset. Hallintolainkäyttölain esitöissä todettiin, että hallintolainkäytön tulee lainkäyttömenettelynä olla yksityiskohtaisemmin säänneltyä kuin hallintomenettelyn. Voimaan tullessaan hallintolainkäyttölaki oli laajempi kuin tuolloin voimassa ollut hallintomenettelylaki mutta olennaisesti oikeudenkäymiskaarta suppeampi.
Monissa maissa varsinaista tuomioistuinkäsittelyä edeltää tai oheistaa hallinnossa tapahtuva itseoikaisu, oikaisuvaatimusmenettely tai jokin muu vastaava käytäntö. Hallinnossa ja tuomioistuimissa toteutettava oikeusturva voidaankin sisällöllisesti hahmottaa jatkumoksi. Lisäksi monissa maissa on erilaisia erityishallintotuomioistuimia (esim. vero- tai sosiaaliasioita käsitteleviä) tai muutoksenhakulautakuntia.
Ehdotuksen mukaan laissa säädettäisiin myös hallintoriita-asian vireillepanoajasta. Hallintoriita pantaisiin vireille hakemuksella, joka olisi toimitettava hallinto-oikeuteen viiden vuoden kuluessa siitä, kun asia on tullut riitaiseksi. Julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskeva hakemus olisi pantava vireille viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona maksua on vaadittu tai maksuvelvollisuuden peruste on syntynyt. Ehdotettu viiden vuoden määräaika vastaa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädettyä julkisen saatavan vanhentumisaikaa ja perustevalituksen määräaikaa.
Päätös voidaan kantelun johdosta poistaa kuulemisvirheen tai muun menettelyvirheen perusteella taikka sillä perusteella, ettei päätöksestä käy ilmi, miten asia on ratkaistu. Kantelu tehdään sille viranomaiselle, jolle päätöksestä säännönmukaisesti valitetaan. Jollei tällaista viranomaista ole, kantelu tehdään korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Kuulemisvirheeseen perustuvan kantelun määräaika on kuusi kuukautta siitä, kun kantelija sai tiedon päätöksestä. Muun menettelyvirheen perusteella kantelu voidaan tehdä kuuden kuukauden kuluessa päätöksen lainvoimaisuudesta. Päätöksen puutteellisuuteen perustuvalle kantelulle ei ole määräaikaa.
Enemmistössä Euroopan unionin jäsenmaista on erillinen ylin hallintotuomioistuin. Kansallisten traditioiden moninaisuus voidaan tiivistää neljään perustyyppiin, joista jokaisessa on omaksuttu erilainen rakenteellinen ratkaisu: 1) korkein hallintotuomioistuin, joka keskittyy ainoastaan tuomitsemistoimintaan (esim. Saksa), 2) erikoistunut korkein hallintotuomioistuin, jolla on myös neuvoa-antavaa valtaa lainsäädäntötoiminnassa (esim. Ranskan Conseil d’État), 3) yhteinen korkein oikeus, jolla on hallintoasioita käsittelevä jaosto (esim. Espanja) sekä 4) jakamaton järjestelmä, jossa ylin tuomioistuin tuomitsee niin hallinto- kuin yksityisluonteisia asioita (esim. Iso-Britannia).